Oli­han se tär­keä vuosi nuo­relle mie­helle: samana vuonna, kun hän aloitti trak­to­riu­ra­koin­nin, hän tapasi tule­van vai­monsa Ter­tun.

Ter­tuksi häntä kut­sut­tiin, vaikka koko nimi oli Marja-Terttu. Kau­pun­ki­lais­tyttö Rova­nie­meltä pää­tyi Par­ka­noon Koves­joen kylään Jorma Pii­lo­lan rin­nalle maa­lais­ta­lon emän­näksi ja koney­rit­tä­jän vai­moksi.

Koh­talo oli kyllä saa­nut pala­sia jär­jes­tellä jok­seen­kin ahke­rasti, että nuor­ten tiet yli­päänsä kos­kaan koh­ta­si­vat tuol­loin vuonna 1969. Ensin oli Ter­tun sisko mie­hi­neen tul­lut Pel­losta Par­ka­noon kylä­kaup­paan myy­mä­län­hoi­ta­jiksi. Terttu puo­les­taan tuli Rova­nie­meltä sisa­rel­leen jou­lu­lo­maa viet­tä­mään.

“Niin mun elä­mään tup­sahti Marja-Terttu Rova­nie­meltä. Mähän olin sem­moi­nen hil­jai­nen poika, etten mä ollut mis­sään käy­nyt. Sit soi­tin kau­pan rou­valle, että halu­aako se sisko, että vien teitä Kan­kaan­pää­hän tans­siin. Mä en men­nyt edes tans­si­pai­kan sisälle, kun ne meni sinne. Meillä oli sem­moi­nen punai­nen Cor­tina, ajoin park­ki­pai­kalle ja makai­lin taka­pen­killä ja käyt­te­lin autoa, ettei ne pak­ka­sessa jää­tys. Ehtoolla kun tul­tiin takas, vein koti­pi­haan ja pää­sin saa­tille. Siinä sit­ten teh­tiin tref­fit.”

Jou­lu­lo­man jäl­keen Terttu palasi Rova­nie­melle, ja hel­mi­kuussa Jorma lähti elä­mänsä ensim­mäi­selle juna­mat­kalle kohti poh­joista.

“Tuosta menee tuo Porin rata, siitä lät­tä­ha­tun kyy­tiin ja läh­din ensi ker­ran yksin isoon maa­il­maan. Siten me läh­det­tiin Ter­tun kanssa käve­le­mään siellä Rova­nie­mellä. Kova oli pak­ka­nen, yli 30 astetta, ja yhtäk­kiä huo­mat­tiin kel­lo­liike. Hypät­tiin sinne ja men­tiin heti kih­loo­hin.”

“Kesällä jo juhan­nuk­sena tila­sin papin koti­ta­lon pihaan, se vihki mei­dät siree­nin juu­rella.”

“Ettei sii­hen tar­vita kym­me­nien vuo­den seu­rus­te­luja. Mä sain niin lois­ta­van vai­mon. Mulla oli aina vii­den aikaan aamulla puuro ja eväät met­tään val­miina. Ja Terttu tyh­jensi repun, kun tulin ehtoolla väsy­neenä met­tästä. Mä sain tehdä pit­kää päi­vää ja pyö­rit­tää yri­tystä.”

Jorma ja Terttu Pii­lola oli­vat tois­tensa tukena ja tur­vana 53 vuotta. Jorma Pii­lola kehuu vai­mon hoi­ta­neen kotia ja lap­sia, ope­tel­leen maa­ti­lan työt, lyp­syt ja kar­jan­hoi­don ja teh­neen koney­ri­tyk­sen toi­mis­to­hom­mia 43 vuotta. Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aikana paris­kun­nan roo­lit kään­tyi­vät toi­sin päin, kun Terttu sai­ras­tui. Jorma Pii­lola jätti työt met­sässä kul­jet­ta­jille ja kes­kit­tyi Ter­tun hoi­ta­mi­seen.

“Pyö­ri­tin yri­tystä kotoa, niin kuin nyt­kin, teen pape­ri­hom­mat ja kus­kit hoi­ta­vat työt met­tässä.“

Jorma oli vai­monsa omais­hoi­taja lop­puun asti. Terttu meneh­tyi tal­vella 2023. Koh­talo jär­jes­teli pali­koita vielä sen­kin jäl­keen: Jorma sai­rasti perä­jäl­keen kaksi vaka­vaa syö­pää, jotka onneksi havait­tiin alku­vai­heessa.

Met­sä­ko­neu­ra­kointi alkoi Vol­volla nimeltä Liisa

Jor­man aller­gia alkoi pahen­tua enti­ses­tään maa­ti­lan töissä, ja kun lää­kä­ri­kin kehotti miet­ti­mään aller­gian kan­nalta sopi­vam­paa työtä, met­sä­ko­neu­ra­kointi tar­josi rat­kai­sun. Koti­ti­lan kar­jan­hoito jäi val­tao­sil­taan Ter­tun kon­tolle. Met­sän pariin Jor­maa ohjasi myös pie­noi­nen veren­pe­rintö.

“Isä oli met­sä­työn­joh­ta­jana, oli muu­al­la­kin, mutta mitä mä lap­sena muis­tan niin Kyrö-yhtiöllä. Vähän siitä tart­tui, kun käy­tiin isän kanssa mit­taa­massa isän­tien puu­pi­noja. Tuk­kia mitat­tiin, ja minä huu­te­lin sak­sista lukuja ja isä lait­toi niitä tau­luk­koon.“

Vuonna 1974 Jorma Pii­lola hankki ensim­mäi­sen var­si­nai­sen met­sä­ko­neensa, Vol­von ajo­ko­neen, joka sai lem­pi­ni­men Liisa. Koneen hän hankki käy­tet­tynä, se oli vuo­si­mal­lia 1968. Han­kin­ta­hin­taa oli­vat osak­kaina jaka­massa Jor­man lisäksi sis­kon mies ja naa­pu­rin mies, jolla oli jo koke­musta nos­tu­rin käy­töstä.

“Sain ne puhut­tua sii­hen, kun naa­pu­rin mies oli aja­nut hydrau­li­nos­tu­rilla. 1969 läh­tien olen trak­to­rilla pelan­nut, mutta mun täyty sil­lon 1974 ope­tella nos­tu­rin käyttö, kun ei mulla mitään nos­tu­ria aiem­min ollut. “

“Rei­lun vuo­den päästä mä ne mak­soin siitä pois ja sit­ten se Volvo jäi mulle yksin. “

Kone­ka­lusto vaih­tui ajan myötä. 1980-luvulla oli Loko­moa, Turbo-Bruu­net­tia, Val­me­tia ja Tim­ber­jac­kia. Ensim­mäi­nen moto taloon tuli vuonna 1994, se oli Pons­sen 10 HS. Enim­mil­lään Pii­lo­lalla oli yhteensä kuusi konetta, niistä viisi motoja ja vain yksi ajo­kone.

Tällä het­kellä Koneu­ra­kointi Jorma Pii­lo­lalla on kaksi hak­ku­ko­netta ja yksi ajo­kone. Kaksi koneista ura­koi Met­sä­hal­li­tuk­selle ja yhdellä teh­dään aliu­ra­koit­si­jana töitä Metsä Grou­pin savo­toilla. Met­sä­hal­li­tuk­sen ura­koin­tia­lue yltää Hon­ka­joen rajalta Han­ko­nie­men nok­kaan ja Turun saa­ris­toon.

“Mä oon ihan alusta asti itsel­täni vaa­tinu, että työn­jäl­jen mukaan men­nään. Teh­dään työ hyvin, että riit­tää töitä. Saman olen kus­keil­le­kin sanonu.“

Met­sä­hal­li­tus on pal­kin­nut yri­tyk­sen työn­jäl­keä nel­jänä vuonna (2021, 2022, 2023 ja 2024) puun­kor­juun laa­tu­palk­kioilla.

Jorma Pii­lo­lan ura­koin­tiu­ralle on osu­nut niitä vähem­män­kin hoh­dok­kaita aikoja. Syn­kim­millä het­killä tuki löy­tyi vie­restä.

“Mä muis­tan sil­lon, kun ei ollut Met­sän­hal­li­tuk­sen ura­koita, vaan oli noita kaik­kia met­sän­hoi­to­yh­dis­tyk­siä. Oli pit­kät tauot, ei ollut töitä, oli mak­suja, ja rahaa ei ollut pal­jon tilillä. Men­tiin maata, niin mä ääneen tus­kai­lin Ter­tulle, että en tiedä, kuinka tässä käy. Tilillä ei ole pal­jon rahaa, on isoja mak­su­lap­puja, tulee vel­kaa ja mies­ten pal­kat mak­suun, että kuin­ka­han käy. Vähän päästä kuu­luu rau­hal­li­nen ääni vie­restä sieltä petiltä ja sanoo, että älä Jorma huo­lehdi, kyllä se tästä jär­jes­tyy, on tähän­kin asti jär­jes­ty­nyt. Että kyllä me sel­vi­tään. Ja aina­han sel­vit­tiin”, Jorma muis­te­lee.