Pons­sella todel­la­kin pide­tään asiak­kaita arvossa ja halu­taan hei­dän viih­ty­vän. Yksi osoi­tus siitä on Ponsse Klubi, joka on pieni majoi­tus­ra­ken­nus teh­taan lähei­syy­dessä Vie­re­män kes­kus­tassa. Klu­billa vie­rai­lee vuo­sit­tain noin 4 000 vie­rasta, joista huo­leh­tii nel­jän hen­gen hen­ki­lö­kunta, joka esi­mer­kiksi lei­poo, sii­voaa, lait­taa ruoat, läm­mit­tää savusau­nan ja jopa remon­toi tilat itse.

Kodin­omai­suus on avain­sana Ponsse Klu­billa. Klu­billa voi yöpyä ja syödä kuin hotel­lissa, mutta hotel­lissa tus­kin tun­ne­taan vie­raita nimeltä, tul­laan halaa­maan ovelle, lei­vo­taan lei­vät itse ja aute­taan vie­raita aivan kai­kissa asioissa – myös sil­loin, kun mat­ka­laukku on jää­nyt len­nolle, lääk­keet hukassa, latu­rista puut­tuu adap­teri tai kun vie­ras tar­vit­see vain kuun­te­li­jaa.

“Haluamme, että vie­raista tun­tuu siltä kuin he tuli­si­vat käy­mään muka­van suku­lai­sen luona. Täällä voi tun­tea ole­vansa rau­hassa ja saa kes­kit­tyä vie­rai­luun. Tavoit­tee­namme on, että vie­ras läh­tee täältä parem­malla tuu­lella kuin on tänne tul­lut”, ker­too Ponsse Klu­bin vetäjä Ulla Heik­ki­nen.

“Haluamme, että käden­jäl­kemme näkyy Klu­billa. Itse teh­den toi­min­tamme on myös­kin kus­tan­nus­te­ho­kasta ja juuri Klu­bin tar­pei­siin mitoi­tet­tua.”

Ulla Heik­ki­nen aloitti Klu­bin emän­tänä april­li­päi­vänä 2008. Hänen lisäk­seen Klu­billa työs­ken­te­le­vät Kaisa Säisä ja Mira Jaa­ti­nen. Kiin­teis­tön­hoi­taja Lasse Heik­ki­nen huo­leh­tii teh­taalla työs­ken­te­lyn ohella esi­mer­kiksi Klubi-raken­nus­ten kiin­teis­tön­huol­losta, kor­jauk­sista, ulko­töistä ja savusau­nan läm­mit­tä­mi­sestä. Neli­kon yhteis­työ sujuu erin­omai­sesti.

“Las­sen työ­paikka tuli aikoi­naan avoi­meksi april­li­päi­vänä. Ihmi­set kyse­li­vät, että onko tämä jokin vitsi, kun Ponsse haki april­li­päi­vänä töi­hin savusau­nan läm­mit­tä­jää, jonka piti ymmär­tää savon mur­retta, tun­tea polt­to­puu­la­jit ja olla höveli ulko­mai­sille vie­raille. Lopulta hake­muk­sia tuli val­ta­vasti”, muis­te­lee Ulla.

Aamusta iltaan

Ponsse Klu­billa on vie­raita teh­taan tar­pei­den mukaan lähes ympäri vuo­den; hei­nä­kuussa on yleensä muu­ta­man vii­kon huol­to­tauko. Klubi toi­mii yleensä maa­nan­taista per­jan­tai­hin. Vie­raista noin 90 pro­sent­tia tulee ulko­mailta.

“Ryh­mät nou­de­taan len­to­ken­tältä, ja he saa­pu­vat Klu­bille yleensä ilta­päi­vällä tai alkuil­lasta. Hei­dät ote­taan läm­pi­mästi vas­taan, ovatpa he täällä ensim­mäistä tai vii­det­tä­kym­me­nettä ker­taa. Vie­raat ohja­taan huo­nei­siin, ja moni­kin haluaa leväh­tää hie­man ennen illal­lista. Illal­li­sella tar­jo­taan mei­dän itse teke­määmme koti­ruo­kaa, esi­mer­kiksi pai­kal­li­selta met­säs­tys­seu­ralta saa­tua hir­veä tai suo­ma­laista kalaa. Illal­li­sen jäl­keen on sauna ja sen jäl­keen yhdes­sä­oloa. Vie­raita ei jätetä yksin, vaan jokai­sella vie­ras­ryh­mällä on vas­tuu­hen­kilö, joka on ryh­män kanssa ja huo­leh­tii vie­rai­lun suju­vuu­desta. Jo ennen ryh­män saa­pu­mista teh­dään pal­jon taus­ta­työtä ja yhteis­työtä eri osas­to­jen kes­ken”, ker­too Ulla.

Aamulla klu­bi­tii­min työ­päivä alkaa vii­den tai puoli kuu­den aikaan aamiai­sen teke­mi­sellä, sau­nan ja mui­den tilo­jen sii­vouk­sella, käyn­nillä tukussa jne. Aamiai­sen jäl­keen ryhmä läh­tee teh­taalle, mutta tulee takai­sin alkuil­ta­päi­västä, jol­loin vie­raat pue­taan tur­val­li­siin ja läm­pi­min varus­tei­siin ennen savot­ta­vie­rai­lua. Tyy­pil­li­sesti savo­talta pala­taan pos­ket punai­sina kol­men aikoi­hin, minkä jäl­keen ale­taan val­mis­tau­tua seu­raa­valle illal­li­selle, jonka hoi­taa ilta­vuoro.

“Meillä on aina aikaa haas­tella vie­rai­den kanssa. Sillä het­kellä, kun vie­ras haluaa jutella, niin meillä pysäh­tyy kello, vaikka sit­ten kat­tila kie­huisi yli. Ja jos­kus se mei­naa kie­hua­kin, koska kes­kus­te­lut ovat niin mie­len­kiin­toi­sia.”

Parempi vaih­toehto hotel­lille

Ponsse Klu­bin vaih­toehto olisi tie­ten­kin hotelli ja sen ravin­tola. Hotelli olisi kau­kana Iisal­messa, kulut oli­si­vat kor­keam­mat eikä hotel­lissa voisi olla saman­laista Ponsse-hen­keä kuin omalla Klu­billa. Monet vie­raat mat­kus­ta­vat pal­jon, ja he todel­la­kin arvos­ta­vat Klu­bin kodin­omai­sia oloja. 25-paik­kai­sen Ponsse Klu­bin täyt­tö­aste on arki­sin lähes 100 pro­sent­tia. Klu­bin lisäksi tiimi pyö­rit­tää Iisal­messa Ponsse Taloa, joka on lähinnä työ­mat­kayö­py­mi­siin tar­koi­tettu majoi­tus­ra­ken­nus logis­tiik­ka­kes­kusta vas­ta­päätä.

“Teemme pal­jon itse, koska meiltä löy­tyy osaa­vaa hen­ki­lö­kun­taa, ja jos han­kimme jotain ulkoa, niin haluamme tukea täkä­läi­siä yri­tyk­siä. Täällä on esi­mer­kiksi tehty muu­tama iso remontti, joi­hin me Klu­bin työn­te­ki­jät osal­lis­tuimme: teimme raken­nus­sii­vousta, piik­ka­simme van­hoja raken­teita, maa­la­simme, hioimme ja kan­noimme raken­nus­ma­te­ri­aa­leja. Lisäksi meillä on hyvä yhteis­työ mm. pai­kal­lis­ten raken­nusu­ra­koit­si­joi­den sekä oman kiin­teistö- ja lai­tos­huol­lon kanssa, joten saamme pidet­tyä Ponsse-kodista hyvää huolta. Pons­se­lai­suus on meille melko lailla elä­män­tapa”, ker­too Ulla.

Alussa oli pat­joja lat­tialla ja itse ommel­lut ver­hot

Ponsse Klubi on kas­va­nut vaa­ti­mat­to­masta alusta nykyi­seen lois­toonsa. Alun­pe­rin Klu­bin raken­nus oli Einari Vidgre­nin per­heen koti. Vidgre­nien muu­tet­tua Iisal­meen oli koti pari vuotta tyh­jil­lään, kun­nes 1993 vie­ras­ryh­mien määrä alkoi kas­vaa. Einari keksi, että vie­raita voisi majoit­taa van­haan koti­ta­loon.

“Olin käy­nyt jo aiem­min aut­ta­massa Liisa-vai­moa ruo­an­lai­tossa, kun Eina­rin kotona kävi vieraita.1993 kysyt­tiin, että tuli­sinko huo­leh­ti­maan vie­raista ehkä ker­ran tai pari vii­kossa. Talo oli sil­loin ihan tyhjä. Ompe­lin itse ver­hot, ostet­tiin muu­tama sänky ja pyy­kit pesin itse kotona. Kun esi­mer­kiksi nor­ja­lai­sia tuli enem­män kuin oli peti­paik­koja, niin osa vie­raista nuk­kui lat­tialla. Kukaan ei neu­vo­nut eikä vaa­ti­nut, sain tehdä ihan kuten itse näin par­haaksi”, muis­te­lee Maritta Kelppe.

Maritta on jo vuonna 1971 Pons­selle insi­nöö­riksi tul­leen Jouko Kelp­pen puo­liso. Hän oli koti­rou­vana kas­vat­taen neljä lasta, kun­nes hänet pyy­det­tiin huo­leh­ti­maan vie­raista ensin osa-aikai­sesti ja sit­ten pää­toi­mi­sesti.

Alussa käy­tössä oli vain neljä makuu­huo­netta, joista useim­missa oli kaksi sän­kyä. Ala­ker­rassa oli vielä uima-allas, joka on myö­hem­missä remon­teissa pois­tettu. Laa­jen­nuk­sesta huo­li­matta Klu­bin keit­tiö on säi­lyt­tä­nyt kodik­kuu­tensa.

“Teh­däänpä toi­nen ker­ros”

Vie­ras­mää­rät kas­voi­vat, ja jos­sain välissä Einari keksi, että teh­däänpä talon päälle toi­nen ker­ros. Ker­ros teh­tiin, ja sinne tuli kym­me­nen makuu­huo­netta lisää. Ala­ker­rok­sista kaa­det­tiin väli­sei­niä, jotta saa­tiin iso, yhte­näi­nen ruo­kai­lu­tila.

“Ruo­kin ja pyyk­käi­lin yksin yli tuhat vie­rasta vuo­dessa. Kolme ruo­ka­la­jia tar­joi­lin aina pöy­tiin, ei ollut buf­fet­tia. Alkoi olla 16 tun­nin työ­päi­viä. Onneksi koti on vain 500 met­rin päässä, ja nuo­rin lap­si­kin oli jo yli 10-vuo­tias. Vuonna 2000 avuksi pal­kat­tiin Terttu Ceder­berg.”

Myö­hem­min Klu­billa oli iso vesi­va­hinko, jonka jäl­keen taloa taas remon­toi­tiin laa­jasti. 2000-luvun alussa raken­net­tiin myös nykyi­nen savusauna, joka on tär­keä osa Klubi-koke­musta. Nykyi­nen val­koi­nen kol­mi­ker­rok­si­nen rin­ne­talo ei muis­tuta juu­ri­kaan alku­pe­räistä kel­ta­tii­listä ja tasa­kat­toista
Vidgre­nien kotia. Myös toi­minta on laa­jen­tu­nut ja ammat­ti­mais­tu­nut, mutta kodi­kas tun­nelma on yhä sama.

“Monista vie­raista tuli hyviä tut­tuja, joi­den kanssa jutel­tiin syväl­li­siä­kin asioita. Asumme yhä teh­taan ja Klubi-talon välissä ja kun tut­tuja vie­raita kul­kee ohi, niin he aina ter­veh­ti­vät. Vii­meksi kävin Klu­billa puoli vuotta sit­ten sak­sa­lai­sen jäl­leen­myyjä Wah­ler­sin juh­lissa. Nyt ei tar­vin­nut itse lei­poa
eikä lait­taa ruo­kaa, vaan pää­sin val­mii­seen pöy­tään syö­mään”, muis­te­lee Maritta.

Maritta toimi Klu­bin emän­tänä 16 vuotta ja jäi pois teh­tä­västä 2009. Teh­tä­vää jat­koi nykyi­nen emäntä Ulla Heik­ki­nen.