Todellista naisenergiaa
Hienot yhteiset kokemukset ja hyvä porukkahenki ovat pitäneet Leena Mielosen pitkään mukana Ponsse Ladyjen toiminnassa. Mukaan on helppo tulla ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, hän kiittää.
Ponsse Ladyt Suomi juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Melkein yhtä kauan Ladyissa on toiminut Leena Mielonen, joka nykyisellään viettää aktiivista eläkeläisen elämää Tohmajärven Onkamon kylässä. Vauhtia arkeen tuovat kymmenen lastenlasta, vapaaehtoistoiminta sekä liikunnalliset harrastukset pyöräilystä soutuveneellä souteluun.
”Mualla asutaan marjamehtien keskellä”, hän kuvailee kotikulmiaan pohjoiskarjalaisin sanakääntein.
Aktiivinen Leena sanoo tarttuvansa mielellään mahdollisuuksiin. Hän luki aikoinaan Ponsse Ladyjen toiminnasta, lähti oitis mukaan ja on yhä sillä tiellä.
”Ensimmäinen matkani taisi olla Ruotsiin noin 18 vuotta sitten. Yhteensä on tullut tehtyä yli 10 ulkomaanmatkaa vuosien varrella.”
Leenan aviomies Esko Mielonen perusti aikoinaan Koneellinen puunkorjuu Esko Mielosen, ja konehankintojen myötä käynnistyi yhteistyö Ponssen kanssa. Eskon eläköidyttyä savottaa ja Ponsse-yhteistyötä jatkaa poika Olli-Pekka Mielosen MM-Forest Oy. Kolmatta sukupolvea edustaa Olli-Pekan poika Rasmus, joka on opiskellut Valtimolla metsäkoneenkuljettajaksi ja on jo ajanut perheyrityksen koneita.
Leena Mielonen teki oman työuransa rahoitusalalla pankkimaailmassa. Hän hoiti Eskon yrityksen alkutaipaleella joitakin pankki- ja palkka-asioita, mutta ei sen jälkeen osallistunut yrityksen toimintaan. Toki yrityksen asiat ja tapahtumat olivat kotona puheissa.
Toimintaa Suomessa ja matkoja ulkomaille
Ponsse Ladyjen toiminnassa Leenaa viehättää yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvä porukkahenki. Lähes alusta asti Ladyissa toimineita on vielä reilusti mukana, ja uusien jäsenten mukaantulo on ilo kaikille. Tämä on sitä todellista naisenergiaa, Leena sanoo.
Tulevien tapahtumien ja yhteisten matkojen odottaminen tuo hymyn huulille.
”Elämykset vielä kertaantuvat, kun kokemukset saa jakaa yhdessä toisten ihmisten kanssa. Sellainen hyvä Ponsse-henki kulkee mukanamme joka paikkaan.”
Suomen Ponsse Ladyjen toimintaa ovat tapaamiset ja matkat Suomessa sekä vuosittainen ulkomaanmatka. Kun matkataan kauas isolla porukalla, onnistuneen reissun takuuna on klubin emäntien tekemä etukäteistyö.
Suomen ladyjen toimintaa vetävät Pia Kainulainen, Piia Vidgren ja Eveliina Virkkunen saavat Leenalta suuret kiitokset onnistuneista kokoontumisista, tapahtumista ja ulkomaanmatkoista sekä niiden kiinnostavasta ohjelmasta. Matkat, majoitukset, ruokailu ja ohjelma – kaikki suunnitellaan tarkasti etukäteen, Leena iloitsee.
Yhdeksi muistoissa kirkkaana eläväksi kohokohdaksi Leena kuvailee Pariisin reissun jokiristeilyä Seinellä. New Yorkissa iltavalaistua vapaudenpatsasta ihailleen seurueen taas yllätti äkillinen ukonilma ja salamien välähdykset – unohtumaton yhteinen kokemus sekin. Ulkomaille suuntautuvilla matkoilla on myös tutustuttu paikallisiin Ponsse Ladyihin.
Leena kannustaa kaikkia Ladyjen toiminnasta vähänkin kiinnostuneita rohkeasti mukaan. Ponsse Ladyt ei ole sulkeutunut sisäpiiri vaan avoin yhteisö, jonne on helppo sulautua mukaan. Emännät ottavat kaikki tasapuolisesti vastaan eikä sillä ole merkitystä, onko kotona iso vai pieni yritys.
”Mukana on pienten lasten äitejä ja sitten meitä mummoikäisiä. Ryhmässä pääsee hetkeksi irti arjesta ja voi jakaa tuntemuksia samanhenkisessä seurassa. Täällä on muodostunut myös monia ystävyyssuhteita, joissa perheet pitävät yhteyttä vapaa-ajallaan”, Leena sanoo.
”Saan tästä valtavasti voimaa itselle. Ilman Ponsse Ladyja en olisi missään nimessä päässyt kokemaan kaikkia niitä upeita paikkoja ja saanut upeita kokemuksia ihanan porukan kanssa.”
Ladyjen juhlavideo: https://youtu.be/abOri0koTy8