Laa­tuja on tul­lut enem­män ja luon­toar­voista puhu­mi­nen on lisään­ty­nyt, mutta puuta teh­dään niin kuin ennen­kin luon­toar­vot huo­mioon ottaen, sanoo 50 vuotta met­sä­töissä viih­ty­nyt Ari Sil­tala.  

“Luon­to­koh­teet ote­taan huo­mioon, mit­tään ei säretä tahal­laan. Se on ollu peri­aat­teena aina. Siksi on saa­nut näin kauan alalla olla.”

Sil­tala aloitti met­sä­työt 1970-luvulla maa­ti­lan pojalle tut­tuun tapaan isänsä apu­rina. 

“Meille tuli 175 Fer­guson ja isä teki sii­hen reen. Vins­si­pe­lillä vedet­tiin puita rekeen. Minä olin se sin­kin vetäjä.”

“Muu­ta­man vuosi myö­hem­min hom­mat­tiin Kes­kolta 1060 Nuf­field, jossa oli kat­to­kuor­main. Se oli ensim­mäi­nen hydrau­li­nen kuor­main. ”

“Vuonna 1973 ostin Robu­rin, mutta en saa­nut sitä omiin nimiin, kun olin niin nuori. Piti lait­taa isän nimi pape­riin.”  

Sen jäl­keen on useampi kone ”tär­vätty”, kuten Sil­tala itse sanoo. Ensim­mäi­nen hak­kuu­kone tuli 1989 ja enim­mil­lään yri­tyk­sen palk­ka­lis­toilla oli seit­se­män miestä.  Tuol­loin yri­tyk­sessä oli kaksi hak­ku­ko­netta ja yksi ajo­kone. Hän ura­koi ensin Kajaani-yhtiölle, mutta ura­ka­nan­taja vaih­tui use­aan ker­taan met­sä­teol­li­suu­den yri­tys­kaup­po­jen seu­rauk­sena.  

“Seit­se­män fir­maa on alta läh­te­nyt, mutta aina olen kek­si­nyt jon­kun uuden ura­ka­nan­ta­jan.” 

Tällä het­kellä on menossa 14. met­sä­kone ja sillä Sil­tala ura­koi met­sän­hoi­to­yh­dis­tyk­selle. Välillä hän toki jo lopetti ura­koin­nin het­keksi. Syynä oli mön­kään men­neet aluey­rit­tä­jä­neu­vot­te­lut, eli kuten hän itse asian savo­lai­sit­tain ilmai­see: 

“En sie­tä­nyt nol­la­to­le­rans­sia pal­kassa.”

Sil­loi­sista koneista vii­mei­sen osti pois myös koney­rit­tä­jäksi ryh­ty­nyt veli Jari. Ari Sil­tala oli joi­ta­kin kuu­kausia teke­mättä mitään.  

“Sit­ten soitti mhy:n toi­min­nan­joh­taja ja sanoi, että ala­han männä koneen ostoon, tar­vi­taan moto­miestä.”

“Mhy on ollut ura­ka­nan­ta­jista var­min nyt kun yksin tekee. Tämän kesän pit­kiä sei­sok­keja lukuun otta­matta töitä on ollut hyvin. Puun hinta on nyt niin kor­kealla, että ei ole enää ollut pie­nillä rah­keita ostaa lei­mi­koita. Käy­tän­nössä teh­dään har­ven­nus­hak­kuita koko ajan, ei ole pää­te­hak­kuita lain­kaan.” 

Töi­hin lähtö ei ole tym­pässy kos­kaan 

Maa­ta­lous­yrit­täjä Sil­ta­lasta piti alun perin tulla. Koti­ti­lalla oli 25 leh­mää, ja sil­loin näytti, että sillä olisi vielä elä­nyt. Pari­kymp­pi­senä sat­tu­nut tapa­turma rik­koi Sil­ta­lan vasem­man lon­kan ja samalla vaih­tui ura­suun­ni­telma. Lonkka oli seit­se­män vuotta luu­du­tet­tuna yhteen asen­toon. Se olisi hai­tan­nut maa­ta­lous­töissä, mutta sen kanssa pär­jäsi met­sä­ko­neessa. Tosin Sil­ta­lan piti muo­kata van­hasta linja-auton­pen­kistä itsel­leen istuin met­sä­ko­nee­seen. 

“Saha­sin pen­kistä puo­let pois ja sillä sai lon­kan sopi­maan penk­kiin oike­aan asen­toon.”

Seit­se­män vuotta lonkka oli luu­du­tet­tuna, mutta kivut pahe­ni­vat ja hait­ta­si­vat työn­te­koa. Kivuista piti päästä eron. Sit­key­dellä ja savo­lai­sella suo­ra­pu­hei­suu­della Sil­tala sai lopulta Inva­li­di­sää­tiön yli­lää­kä­rin tai­vu­tet­tua lonk­ka­leik­kauk­seen, josta tämä oli jo ker­taal­leen kiel­täy­ty­nyt. Sil­tala jou­tui muis­tut­ta­maan lää­kä­riä, kum­man taka­puo­lessa se tuska oikein onkaan.  

Lonkka piti saada kun­toon, koska töi­hin piti päästä. Kun­toon­han se tuli­kin, Hol­lan­nista tilattu lonk­ka­ni­vel on pal­vel­lut hyvin nyt jo 36 vuotta. 

Työ­ha­lut ovat Sil­ta­lalla edel­leen samalla tasolla. 

“50 vuotta olen met­sässä ollut, eikä ole muu­alle halua, kun ter­veyttä pii­saa. Töi­hin lähtö ei ole ikinä tym­pässy.” 

Puun­kor­juu on Sil­ta­lan mie­lestä edel­leen var­sin muka­vaa, mutta alan kehi­tys huo­les­tut­taa. Alalla pär­jää­mi­nen ei ole help­poa. 

“Metsä on alana hyvä, mutta tak­sa­ke­hi­tys huo­les­tut­taa tänä päi­vänä. Isot fir­mat eivät arvosta yrit­tä­jän kus­tan­nus­ra­ken­netta. Pan­noo miet­ti­mään, kuka hom­mat tek­köö, kun myö home­no­kat lähe­tään. Toi­vot­ta­vasti loh­kiais meil­le­kin teol­li­suu­den mil­jar­di­voi­toista siivu, ennen kuin men­nee puun­kor­juu ihan nol­laan,” Sil­tala tuu­mii. 

Nuo­rille met­sä­ko­ne­töistä haa­vei­le­ville Sil­ta­lalla on yksi ohje. 

“Jos met­tään hin­kuu, se pit­tää se pölökky kat­keta, jos mei­naa, että ele­tään.”