Erkki Tarvaisen ja Lauri Uuksusen muistolle
Ponssen historian alkuvaiheet ulottuvat 1960-luvun lopulle, jolloin ensimmäinen protokone Dino valmistui. Näissä hetkissä elivät Einari Vidgrenin rinnalla hänen luottomiehensä Erkki Tarvainen ja Lauri Uuksunen. Ponssen tarina on saanut alkunsa tämän kolmikon käsistä. Nyt he kaikki ovat kuitenkin poissa, kun Erkin ja Laurin maalliset savotat loppuivat vuoden 2023 vaihteessa. Tämän kolmikon perintö elää kuitenkin historiassamme ja heidän muistoa tulemme vaalimaan, kun jatkamme Ponssen tarinaa eteenpäin.
Kyläseppä Kauko Väisäsen pajalla oli kevät-talvella 1969 huisketta. Nuori hitsaaja Lauri ”Lassi” Uuksunen hitsasi kokoon metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrenin mielessään suunnittelemaa ajokonetta. Piirustuksia ei ollut ja Einarin ohjeistus oli lähes yksinomaan ilmaan piirrettyjä viivoja siitä millainen kone tulisi koota kauhakuormaajan eturungosta.
Tuosta hetkestä alkoi Ponsse Dinon vaellus yhdeksi aikakautensa parhaaksi kuormaa kantavaksi metsäkoneeksi ja samalla Lassin työura Ponssen ensimmäisenä hitsaajana.
Lassi osallistui myös Ponssen ensimmäiseen ja merkittävimpään metsäkonenäyttelyyn Helsingin Myllypurossa 1972, joka oli menestys ja kohokohta silloiselle henkilökunnalle.
Lassi tunnettiin läpi työuran erittäin tarkkana ja täsmällisenä työntekijänä. Tuolla työntarkkuuden vaatimuksella hän loi laadun tekemisen merkityksellisyyden tuotantoon – hitsaussaumat piti olla just eikä melkein kohdillaan.
Lassi koki paljon jo lapsuudessa – hän oli syntynyt Karjalassa Sortavalan kylässä ja hän menetti isänsä jatkosodan ensimmäisissä taisteluissa.
Sodan jälkeen tuli muutto äidin ja isäpuolen kanssa Vieremälle ja se oli askel uuteen elämään. Isäpuoli oli kylän vaatturi, perheeseen syntyi sisarpuoli Leena ja elämä asettui uomiinsa Sotkun lammen rannalle, aivan Rientolan viereen. Lassi kävi Vieremältä käsin sotaorpojen ammattikoulua Mynämäellä. Työ ja sen vaatimukset tulivat Lassille jo lapsuudessa eteen – ja tuon tinkimättömyyden tekemisen osalta hän piti itsellään elämänsä loppuun saakka.
Lassin eläkevuodet sujuivat Iisalmessa, jossa hänellä oli oma kerrostalohuoneisto. Viime vuosia varjostivat sairastelut, joiden johdosta elämänlanka sammui kevätalvella 2024. Lassin muisto elää vahvana Ponssen tehtaalla ja historiatilassa, jossa tarinat hänen elämäntyöstään siirtyvät eteenpäin vierailijoille ja uusille työntekijöille.
Kiitos Lassi.
Pieni ja kapea kärrytie alkoi Kaarakkalantien kupeesta ja meni vehreän Kytölehdon kautta Härkäahoon.
Siellä oli Erkin ja hänen vanhempansa Viljo ja Hilja Tarvaisen koti, pienviljelijän maatila, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa vuodet 1940- ja 1950-luvulla.
Työ oli aina läsnä maatilalla ja sisarusten kanssa kasvaen se muokkasi Erkistä tasapainoisen ja kaikkia huomioivan luonteen, johon oli helppo luottaa.
Sotien jälkeisen sukupolven tavoin Erkki kävi supistetun kansakoulun Vieremän kunnan Niemisen kyläkoululla. Oppilaita oli syrjäkylillä niin paljon ja opettajia taas vähän, joten koulua käytiin vain puolet niin syksyisin kuin keväisin. Tämä toi tullessaan paljon töitä kotitilalla, mutta kyllä se vei myös Erkin luonnon pariin, milloin metsästyksen tai kalastuksen kautta, milloin myös vain nauttimaan itse savolaisen saloseudun kauneudesta. Metsätyöt olivat maaseudulla jokavuotinen urakka pienviljelijöille, sinne vei Erkin tie myös jo nuoruusvuosilla ja sille tielle hän myös päätyi elämäntyönsä osalta.
Härkäahon naapurissa oli Mäkelän tila ja siellä nuoruuden koulukaveri Einari Vidgren, jonka kanssa metsätyöt alkoivat olla jo päätyö maatilan töiden jäädessä vähemmälle 1960-luvun puolivälissä. Nuoret miehet olivat ahneita työlle, mutta osasivat käydä toki nuorten tapaan lavatansseissa. Tanssitaito oli heillä kohdillaan ja raittiina nuorina miehinä heidät erotti edukseen vuosien mittaan lukemattomilla tanssilavoilla Ylä-Savon alueella.
Maatalouden erilaisten koneiden kanssa Erkki löysi pian mielenkiintoisen maailman, kuinka näitä koneita korjataan ja kuinka näitä saisi vielä paremmaksi? Niemisen kylällä oli useita taitavia kyläseppiä – seppien toimesta oli tehty jo tuulimyllyjä, sahalinjoja ja päresahoja, osattiin myös korjata traktoreita, autoja tai rekka-autojakin, jos vain osia löytyi.
Erkin ja kyläseppien osaamiselle tuli pian tarvetta, kun naapurin Einari alkoi kehittämään ensimmäistä kuormaa kantavaa metsäkonetta, siitä tuli Mehu-Maija. Kone ei kuitenkaan kestänyt metsätöissä ja se jäi pois käytöstä, mutta oppirahat oli sen tekemisen osalta jo maksettu. Einarin kehitystyö jatkui ja 1969 oli jo vuorossa seuraava yritys, jossa Erkillä oli tärkeä rooli – rakennettiin Ponssen Dino metsäkone, josta tuli menestys. Tuon koneen johdosta perustettiin Ponsse Oy, joka alkoi keskellä pahinta lamaa ja maaseudun rakennemuutosta, rakentamaan metsäkoneita Vieremällä vuonna 1970.
Einari palkkasi Ponsselle töihin ensimmäisenä Erkin. Tarvittiin ammattitaitoinen huoltomies ja ennen kaikkea luotettava ja työtä pelkäämätön ystävä tukemaan yrityksen alkuvaiheita. Erkin merkitys oli todella suuri, sillä ilman niitä lukemattomia huoltoreissuja pitkin Lappia, ja Kainuun ja Savon salomaita, ei Einari eikä Ponsse olisi koskaan päässyt kasvamaan ja saamaan asiakkaiden luottamusta. Työ oli raskasta ja siinä ei kelloon katsottu – Ponssen asiakaspalvelun ja huollon hyvä maine syntyi Erkin työn kautta.
Raskaan työn rinnalla oli perhe – vaimo Annukka ja lapset Hannu ja Anne toivat sisältöä ja merkityksellisyyttä elämään. Oma koti valmistui Vieremän kirkonkylälle 1970-luvulla ja siellä oli myös oma huone Erkin kehitysvammaiselle veljelle Eskolle. Oman veljen hoitaminen oli yksi esimerkki huolenpidosta toisia ihmisiä kohtaan, joka oli Erkille ominaista läpi elämän. Hän osallistui Annukan kanssa vapaaehtoisena lukemattomiin tapahtumiin, milloin tuoden polttopuita, kahvia keittäen tai muurinpohjapannua virittäen, jotta päästiin syömään Annukan herkullisia muurinpohjalettuja.
Erkin ajanvietettä oli kalastus, metsästys sekä mökkeily omalla Suomussalmen erämaamökillä Annukan kanssa. Lapsenlapsille Erkki opetti myös taidot, joilla luonnossa saattoi kulkea ja saada riistaa evääkseen. Vieremän kylällä Erkki tunnettiin myös hänen suuresta intohimosta lentopalloa kohtaan – se oli ollut hänen nuoruuden kyläpeli, jota hän jatkoi vielä 80-vuotiaaksi saakka ja Erkki todella osasi pelata. Erkin peliä leimasi iloisuus ja aina pilke silmäkulmassa, kenet hän jujuttaisi verkolla sormilyönnillä seuraavaksi, oli jokaisen peli-illan odotettu hetki.
Erkin poismeno oli äkillinen ja jätti suuren surun jälkeensä. Suurena lohdutuksen on ollut kaunis muisto Erkistä ja hänen tavastaan kohdata elämän erilaiset haasteet ja toiset ihmiset. Avoimesti ja arvostaen.
Kiitos Erkki.