Kaksikymmentä menestyksekästä vuotta Ponssella Tanskassa
Siitä on kulunut kaksikymmentä vuotta, kun Ponsse jalkautui Tanskan markkinoille. Nykyisin markkinaosuus on noin 50 prosenttia – osoitus siitä, että asiakkaat arvostavat sekä koneita että palvelua. Menestys ilahduttaa luonnollisesti Martin Kristiansenia, joka on toiminut Ponssen myyjänä Tanskassa kymmenen vuoden ajan.
Ponssen historia Tanskassa ulottuu vuoteen 2006, jolloin sen Ponssen ruotsalainen maayhtiö laajensi toimintaansa lounaiseen naapurimaahansa. Kiinnostus kelta-mustia suomalaiskoneita kohtaan heräsi nopeasti. Menestys on jatkunut, ja viime vuonna Ponsse saavutti arviolta hieman yli 50 prosentin markkinaosuuden, kun mukaan lasketaan sekä harvesterit että kuormatraktorit.
– Osuutemme markkinoista on tavallisesti 40–45 prosenttia, mutta vuonna 2025 toimitukset olivat poikkeuksellisen suuret – yhteensä 23 uutta konetta, Martin Kristiansen kertoo.
Ponssella on Tanskassa kolme itsenäistä huoltopistettä, joista kaksi sijaitsee Jyllannissa ja yksi Själlannissa.
Oikea kone käyttäjän tarpeeseen
Martin Kristiansen kertoo, että Tanskassa on noin 650 000 hehtaaria tuottavaa metsämaata ja vuosittainen hakkuumäärä on noin kuusi miljoonaa kuutiometriä.
– Tanskalaisella metsätaloudella on paljon yhteistä muun Pohjolan kanssa. Luonnollisesti erojakin on, mutta tärkeintä on vahva yhtiö ja metsäkoneet, jotka tarjoaa ergonomiaa, suorituskykyä, ympäristövastuullisuutta ja huoltopalveluja, hän sanoo.
Martin Kristiansenille on tärkeää, että jokainen kauppa metsäkoneyrittäjän kanssa johtaa juuri oikean koneen löytämiseen. Tässä hänen oma kokemuksensa koneenkuljettajana ja metsäkoneyrittäjänä on suureksi hyödyksi.
– Myynti on oikeastaan vasta asiakassuhteen alku tai jatko, sanoo Martin Kristiansen, jolle on tärkeää seurata, miten metsäkone toimii asiakkaan arjessa.
Asiakkailla on tavallisesti yhdestä viiteen koneketjua. Kyse on pääasiassa urakointiyrityksistä, mutta osalla suuremmista maanomistajista on myös omia metsäkoneita.

Harvesterinkuljettajasta konemyyjäksi
Martin Kristiansen viihtyy erittäin hyvin Ponssen myyjänä. Työ tarjoaa paljon vapautta ja vastuuta, mikä sopii hänelle. Hän pitää siitä, että voi löytää jokaiselle ostajalle parhaan ratkaisun ja seurata sen jälkeen sekä asiakasta, koneenkuljettajaa että konetta. Hän arvostaa myös yhteistyötä ruotsalaisten kollegoidensa kanssa. Tämä korostuu erityisesti toimitusten yhteydessä, kun kouluttaja varmistaa aina hyvän alun jokaiselle koneelle – niin uudelle kuin käytetyllekin.
Martin Kristiansenin tulevaisuus metsäkoneiden parissa ei ollut ennalta määrätty. Hän kouluttautui sähköasentajaksi, mutta työskenteli pian harvesterinkuljettajana – ensin Ranskassa ja myöhemmin Tanskassa. Hän teki myös lyhyen jakson töitä mekaanikkona.
Vuonna 2004 Martin Kristiansen osti oman harvesterin. Seitsemän vuotta myöhemmin hän palkkasi metsäkoneenkuljettajan ja laajensi konekantaa käytetyllä Ponsse Wisentillä. Kuormatraktori oli hänen ensimmäinen kosketuksensa Ponssen mallistoon ja huolto-organisaatioon. Pari vuotta myöhemmin hän uudisti konekantaa Ponsse Buffalo ‑kuormatraktorilla. Vielä muutamaa vuotta myöhemmin hän investoi Ponsse Scorpion ‑harvesteriin.
– Kun Ponsse tarvitsi myyjää Tanskaan, ilmoitin kiinnostuksestani viipymättä. Asiakkaana minulla oli hyvää kokemusta Ponssesta kaikilta osin. Se toi varmuutta päätökseen, kertoo Martin Kristiansen, joka myi sen jälkeen urakointiyrityksensä.
Kun markkinaosuus on jo valmiiksi korkea, aseman säilyttäminen on erityisen vaativaa. Martin Kristiansen on kuitenkin vakuuttunut siitä, että Ponssella on hyvät mahdollisuudet puolustaa johtavaa asemaansa.
– Ponssella on vahvat konemallit sekä hyvät resurssit koulutukseen ja jälkimarkkinointiin. Lisäksi yrityksellä on aito halu kuunnella asiakkaita ja ymmärtää heidän tarpeitaan. Konserni on suuri, mutta suhteet ovat läheisiä, Martin Kristiansen korostaa.