Sopimushuolto Konehuolto Pasanen Oy: “Ponsse-huollosta yrittäjäksi”
Konehuolto Pasanen Oy toimii Ponssen sopimushuoltajana Pihtiputaalla, ja noin 100 km säteellä ympäröivissä kunnissa. Asiakaslähtöinen toiminta on ollut lähtökohtana yrityksen perustamisesta lähtien.
Ponsse sopimushuolto Konehuolto Pasanen Oy, Pihtipudas
Pihtiputaalaisella Janne Pasasella on perinteinen Ponsse-huoltoyrittäjän tausta: Työskentelyä Ponssen ja metsäkoneurakoitsijan leivissä, kunnes hän ja kollega Jani Pasanen päättivät perustaa oman huoltoyrityksen. Sen aikainen työantaja, paikallinen metsäkoneurakoitsija kannusti.
“Se oli jännää aikaa. Ei ollut yritystaustaa ja piti etsiä tiloja, neuvotella pankkilainoja ja perustaa yritys”, kertoo Konehuolto Pasanen Oy:n yrittäjä Janne Pasanen.
“Töitä on nyt hyvin koko porukalle. Ehkä pitäisi laajentaa halliakin”
Aluksi yrittäjillä oli vain huoltoauto ja yhden konepaikan vuokrahalli, mutta vuoden päästä he aloittivat oman hallin rakennustyöt. Samoihin aikoihin tuli ensimmäinen työntekijä. Nykyisin työntekijöitä on kuusi, kun kaksi yrittäjää lasketaan mukaan.


Kymmenen vuotta sitten yrityksen alkutaipaleella nuoret yrittäjät tekivät töitä vimmalla viikonloppuisin ja tarvittaessa kellon ympäri. Joulun aatonaattonakin vedettiin vaihteiston osia pulkassa suolla.
“Sittemmin olen oppinut, ettei tämä ole pikajuoksu, vaan maraton. Ja mitä hankalampi keikka, niin sitä suurempi ilo, kun se valmistuu. Ei ole samanlaisia päiviä.”


Edelleen Pasanen (kuvassa oik.) haluaa tarjota erinomaista asiakaspalvelua. Esimerkiksi isoihin huoltoihin ohjataan niin paljon asentajia, että ne saadaan hoidettua yhdessä päivässä. Urakoitsijat arvostavat, kun kone seisoo huollossa vain päivän eikä kaksi, vaikka se vaatiikin välillä melkoisia järjestelyjä.
Yhteystiedot
Konehuolto Pasanen Oy
Katajaharjuntie 3, 44800 Pihtipudas
+358 40 080 2330
konehuoltopasanen@hotmail.com