Roope Hof­fren työs­ken­te­lee Pons­sella lavet­ti­kul­jet­ta­jana. Hän on ollut talossa hie­man yli vuo­den, mutta konei­den kul­jet­ta­mi­nen ja ras­kaan kalus­ton parissa työs­ken­tely ovat hänelle tut­tuja jo pit­kältä ajalta – itse asiassa jo suku­pol­vien takaa.

Roope Hof­fren on kol­man­nen pol­ven lavet­ti­kul­jet­taja: jo hänen äitinsä isä hankki toi­meen­tu­lonsa tien päältä ja jäi eläk­keelle lavet­ti­kul­jet­ta­jan työstä. Myös hänen isänsä työs­ken­teli Pons­sella samassa teh­tä­vässä, joten lavet­ti­kul­je­tuk­set ovat olleet osa per­heen arkea jo pit­kään.

”Jo nuo­rena tuli seu­rat­tua sivusta, mitä työ pitää sisäl­lään. Sitä kautta ala tuli tutuksi”, Hof­fren ker­too.

Ennen Pons­selle siir­ty­mis­tään Roope ehti kar­tut­taa koke­musta ras­kaan lii­ken­teen kul­jet­ta­jana. Myös vuosi varus­mies­pal­ve­luk­sessa kului kul­je­tuk­sen ja logis­tii­kan teh­tä­vissä. Hän on teh­nyt myös maa­ti­lan töitä ja suo­rit­ta­nut maa­ta­lous­yrit­tä­jän tut­kin­non.

Työ­päi­vän pituus vaih­te­lee

Lavet­ti­kul­jet­ta­jan työ­päi­vät alka­vat usein aikai­sin. Aamulla läh­de­tään vie­mään uutta tai käy­tet­tyä konetta asiak­kaalle. Paluu tapah­tuu, kun työ on tehty.

”Päi­vän pituutta ei aina voi tie­tää etu­kä­teen. Välillä ollaan reis­sussa yötä myö­ten – riip­puu siitä, mihin kone on menossa ja mil­lai­nen matka on edessä.”

Pons­sen lavet­ti­kul­jet­ta­jat toi­mi­vat ympäri Suo­men. Koneita kul­je­te­taan asiak­kaille ete­lästä poh­joi­seen, ja jokai­nen reitti suun­ni­tel­laan tapaus­koh­tai­sesti. Lavet­ti­kul­jet­ta­jana Roo­pelle ovat tul­leet tutuiksi tiet koko Suo­men pituu­delta aina Han­gosta Kit­ti­län Pok­kaan saakka.

”Lyhin reitti ei aina ole paras. Sää ja olo­suh­teet vai­kut­ta­vat pal­jon sii­hen, mitä kautta kan­nat­taa ajaa. Aivan pie­nim­mille teille ei mie­lel­lään lähde, mutta niil­le­kin jou­du­taan esi­mer­kiksi sil­loin, kun vie­dään asiak­kaalle kone met­sään.”

Koke­nei­den neu­vot aut­ta­vat tien päällä

Lavet­ti­kul­je­tuk­sissa täy­tyy huo­mioida monia asioita: kul­je­tuk­sen leveys, sil­to­jen kor­keu­det ja tie­o­lo­suh­teet.

”Alussa sil­to­jen ali­tuk­set jän­nit­ti­vät, ja tuli moneen ker­taan tar­kis­tet­tua, että mah­du­taan var­masti. Ammat­ti­lii­ken­teen kar­toissa näkyy sil­to­jen kor­keu­det, mutta usein myös koke­neem­pien kul­jet­ta­jien tieto aut­taa pal­jon.”

Pons­sella lavet­ti­kul­jet­ta­jia on kuusi täy­si­päi­väistä ja yksi tuu­raaja. Monilla heistä on taka­naan vuo­si­kym­men­ten koke­mus kul­je­tuk­sista.

”Van­hem­mat kol­le­gat tun­te­vat rei­tit todella hyvin, ja heiltä saa oppia. He ovat aja­neet näitä teitä jo ennen kuin puhe­li­missa oli kart­toja.”

Arkeen kuu­luu myös kalus­ton kehi­tys. Roope sai äsket­täin käyt­töönsä uuden Sca­nia-vetoau­ton, johon voi­daan yhdis­tää aiem­paa leveämpi ja pidempi puo­li­pe­rä­vaunu-
lavetti. Kilo­met­rejä autoon on nyt ker­ty­nyt noin 10 000. 

Hyvä paikka olla töissä

Pons­selle Roope pää­tyi, kun hän oli ker­to­nut kiin­nos­tuk­ses­taan lavet­ti­kul­jet­ta­jaksi toi­mi­tus­va­rus­te­lun esi­hen­ki­lölle Antti Joke­lalle. Työ­pai­kan avau­dut­tua Roope tart­tui tilai­suu­teen. Roope oli aiem­min­kin miet­ti­nyt asiaa, mutta kul­jet­ta­jien vaih­tu­vuus Pons­sella on pieni.

Nyt hie­man yli vuo­den jäl­keen pää­tös tun­tuu oikealta.

”Tämä on hyvä paikka olla töissä. Ala on ollut isän kautta tuttu, joten tänne oli helppo tulla.”