Risto Suorsa tun­ne­taan ehkä par­hai­ten Itä-Suo­men ja Ylä-Savon kone­myy­jänä, mutta alun perin hänet pal­kat­tiin Pons­selle doku­men­toin­tiin vuonna 1992. Sieltä työ vei tuo­tan­non­suun­nit­te­lun ja tilaus-toi­mi­tus­kes­kuk­sen kautta myyn­tiin. Vuo­si­kym­men­ten var­rella yhtiö on kas­va­nut, tuo­tan­to­tapa vaih­tu­nut soluista kokoon­pa­no­lin­jaan ja itse met­sä­ko­neet ovat kehit­ty­neet aivan eri tasolle kuin 1990-luvun alussa.

Risto Suorsa on kotoi­sin Mart­ti­sen­jär­ven kylästä Vie­re­män poh­joi­so­sista. Suorsa on halun­nut asua koti­seu­dul­laan, vaikka esi­mer­kiksi Itä-Suo­men myy­jänä työ­matka yhteen suun­taan oli 120 kilo­met­riä ja vuo­dessa ker­tyi yli 100 000 ajo­ki­lo­met­riä.

“1982 pää­sin töi­hin Otan­mäelle Rau­ta­ruu­kille, jossa teh­tiin junan­vau­nuja. Kävin Rau­ta­ruu­kin oman ammat­ti­kou­lun ja tein siellä töitä. Kun yhtenä aamu­vuo­rona nukutti ja levyn­leik­kuu­ko­neen kul­je­tin­rulla tart­tui haa­la­rin hihaan, ajat­te­lin, että tätä en lop­pue­lä­määni tee. Sain opin­to­va­paata ja opis­ke­lin työn ohessa kone­tek­ni­koksi Kajaa­nissa. Val­mis­tut­tuani pala­sin Rau­ta­ruu­kille töi­hin 1989, mutta 1990 työt lop­pui­vat, kun Neu­vos­to­liitto romahti ja junan­vau­nu­jen vienti sinne pysäh­tyi”, muis­te­lee Suorsa.

Suorsa tuli Iisal­meen yrit­tä­jä­kurs­sille, josta Pons­sen insi­nööri Jouko Kelppe palk­kasi hänet doku­men­toin­tiin vuonna 1992. Tuol­loin Pons­sella oli 120 työn­te­ki­jää, kun nykyi­sin kon­ser­nissa on 2 083 työn­te­ki­jää. Doku­men­toin­nissa teh­tiin varaosa- ja huol­to­kir­joja kym­me­nellä kie­lellä, kun nykyi­sin kie­liä on 26.

“HS10-har­ves­teri oli ensim­mäi­nen, johon tein kir­jat. Poh­jana oli­vat van­hat kir­jat, ja uuden koneen tie­dot etsin tuo­te­ke­hi­tyk­sestä. Muu­tama kuu­kausi sii­hen meni. Sit­ten kir­joista teh­tiin kie­li­ver­sioita. Muut mal­lit oli­vat HS15-har­ves­teri ja ajo­ko­neet S10 ja S15. Yhtenä kesänä minulla oli apuna myös Jarmo Vidgren, joka oli teini-ikäi­senä osas­tolla kesä­töissä.”

Koneet teh­tiin yksi ker­ral­laan

Vuonna 1995 konei­den raken­teen hyvin tun­teva Suorsa siir­ret­tiin tuo­tan­non­suun­nit­te­luun. Siellä Suor­san teh­tä­vänä oli jakaa kone moduu­lei­hin teho­kasta tuo­tan­toa var­ten. Esi­mer­kiksi kes­kus­voi­telu vali­taan lisä­va­rus­te­lis­tassa yhdellä ras­tilla, mutta käy­tän­nössä se vaa­tii tuo­tan­nossa mel­koi­sen mää­rän osia ja asen­nuk­sia eri puo­lilla konetta.

“Sii­hen aikaan ei ollut tuo­tan­to­lin­jaa, jonka var­rella kone raken­ne­taan, vaan kone sei­soi pai­koil­laan ja teh­tiin siinä alusta lop­puun. Näitä paik­koja oli viisi kap­pa­letta siinä hal­lissa, jossa nykyi­sin teh­dään joh­to­sar­jat. Sys­teemi oli jous­tava. Jos oli esi­mer­kiksi osa­puut­teita, joku kone saat­toi odot­taa puut­tu­via osia vaikka useam­man päi­vän, mutta muita koneita raken­net­tiin vie­ressä. Nykyi­sin lin­jalla tämä ei olisi mah­dol­lista.”

1990-luvun lopussa tuo­tanto siir­ret­tiin kokoon­pa­no­lin­jalle, joka tosin oli pal­jon nykyistä lyhyempi. Vuonna 2001 moot­to­rit vaih­tui­vat Cater­pil­la­rista sekä vuo­desta 1996 käy­tössä olleista Per­kin­sistä ja Val­me­tista Merce­des-Benziin. Vien­tiin meni suun­nil­leen puo­let koneista.

“Pal­jon sain olla teke­mi­sissä ulko­mais­ten dii­le­rei­den kanssa, jotka oli­vat aina kiin­nos­tu­neita konei­den varus­teista ja val­mis­tu­mi­sai­ka­tau­luista. Einari Vidgren taas oli aina kiin­nos­tu­nut siitä pal­jonko tilauk­sia tuli teh­taalle. 1990-luvulla vai­keina aikoina hän kävi joka aamu kysy­mässä “Onko tul­lut tilauk­sia?” ja jos oli, niin vas­tasi “Nyt rup­pee näyt­tä­mään parem­malta.” Kyllä Einari oli mel­koi­nen hen­gen­luoja.”

“Mitäpä jos läh­ti­sit myy­jäksi?”

Vuonna 2002 Einari Vidgren pyysi ker­ran Suor­san mukaansa koe­sa­vo­talle. Suorsa arveli, että Eina­rilla oli jotain isom­paa­kin asiaa. Kysy­mys kuu­lui­kin: “Mitäpä jos läh­ti­sit Itä-Suo­meen myy­jäksi?”

“No eihän sii­hen oikein voi­nut sanoa, että en lähde. Koti oli Sii­lin­jär­vellä, toi­misto 120 kilo­met­rin päässä Joen­suussa ja alu­eena Itä-Suomi Val­ti­molta Kesä­lah­delle ja Kuo­piosta Ilo­mant­siin. Vuo­dessa tuli aja­mista yli 100 000 kilo­met­riä.”

Suorsa tunsi hyvin koneet, mutta asiak­kai­siin piti tutus­tua. Aluksi hän koetti mat­kia edel­tä­jänsä tyy­liä, mutta ura­koit­sija Simo Kuit­ti­nen opasti, että “Ole vaan Risto ihan oma ihtesi”, ja se oli­kin hyvä ohje.

“En minä myy­jänä ollut kos­kaan mikään tuput­taja, vaan parem­min­kin kuun­te­luop­pi­las. Monet asiak­kaat tuli­vat tutuiksi ja oli­vat merk­kius­kol­li­sia, mutta ei mitään kaup­paa saa pitää var­mana.”

“Uusien asiak­kai­den kanssa tär­keintä oli mei­dän huol­to­pal­ve­lui­den ja varao­sien hyvä saa­ta­vuus. Ne rat­kai­si­vat kau­pan enkä minä. Hin­ta­neu­vot­te­luissa peli­va­rat eivät ole hir­veän isoja, ja tär­keintä olisi arvata käy­te­tyn koneen hinta oikein.”

Myyn­ti­mie­henä toi­mies­saan Ris­tolla oli tapana toi­mit­taa kii­reel­li­sim­mät varao­sa­kul­je­tuk­set suo­raan asiak­kaille myyn­ti­työn ohessa. Risto on myös ollut koko uransa ajan Pons­seen sitou­tu­nut niin työ- kuin vapaa-ajalla: kel­loa hän ei ole kos­kaan kat­so­nut, ja jous­toa on löy­ty­nyt, jos tar­vetta on ollut. 

2020-luvun tait­teessa Suorsa siir­tyi myy­jäksi koti­seu­dul­leen Ylä-Savoon ja Kai­nuuseen. Vuo­sit­tai­set ajo­mat­kat puto­si­vat puo­leen.

Kalas­tusta ja museoau­toja

Suorsa on ahkera met­säs­täjä ja kalas­taja. Eläk­keellä näille har­ras­tuk­sille jää parem­min Suorsa on ahkera met­säs­täjä ja kalas­taja. Eläk­keellä näille har­ras­tuk­sille jää parem­min aikaa. Heti eläk­keelle jään­nin jäl­keen odot­taa kala­reissu Ruot­siin ja paria kuu­kautta myö­hem­min Nor­jaan Jää­me­relle. 

Tal­lista löy­tyy myös mat­kai­luauto sekä muu­tama museoauto. Myös vaimo on tuore elä­ke­läi­nen, joten nyt on aikaa mat­kailla yhdessä.

“Vol­voja ja Saa­beja olen kun­nos­ta­nut. Volvo 940 on vuo­si­mal­lia 1994, Saab 900 vuo­si­mal­lia 1987 ja Volvo 240 vuo­si­mal­lia 1987. Niillä tulee ajet­tua kesäi­sin muu­tama tuhat kilo­met­riä.”

Ponsse-vuo­siin on kuu­lu­nut myös monen­lai­sia mat­koja esi­mer­kiksi mes­suille ja semi­naa­ri­mat­koja. Bra­si­li­aan, Uru­guay­hin tai Argen­tii­naan olisi tus­kin muu­ten tul­lut läh­det­tyä.

“Monen­laista olen saa­nut Pons­sella tehdä, eikä ole yhte­nä­kään aamuna har­mit­ta­nut läh­teä töi­hin. Kii­tos asiak­kaille tästä mat­kasta”, kiteyt­tää Suorsa.

Ris­ton työ­ura on ollut äärim­mäi­sen pons­se­lai­nen. Hän on omak­su­nut eri työ­teh­tä­viä inten­sii­vi­sellä tavalla eikä ole pelän­nyt haas­teita. Kel­loa kat­so­malla ei tuota elä­män­työtä olisi kukaan pys­ty­nyt teke­mään. Kun kie­li­tai­toa piti opis­kella, hän lähti omalla kus­tan­nuk­sel­laan Skot­lan­tiin Pons­sen toi­mi­pis­teelle, jotta olisi oppi­nut kieltä nopeasti. Asiak­kai­den kanssa luot­ta­mus on syn­ty­nyt aidosta
välit­tä­mi­sestä: vaikka tiu­kim­pina lama-aikoina ei kone­kauppa käy­nyt, Risto kiersi asiak­kaita, soit­teli perään ja kysyi kuu­lu­mi­set. Hän nosti asia­kas­pal­ve­lun rimaa todella kor­kealle koko yri­tyk­sen osalta.