Pekka Rajala on myynyt yli tuhat uutta metsäkonetta
Pekka Rajala on myynyt uransa aikana yli tuhat uutta metsäkonetta. Määrä lienee maailmanennätys. Ainakaan Ponssen verkostosta ei löydy suurempaa lukemaa. Tämän lisäksi Rajala on tehnyt kaupat useista sadoista käytetyistä koneista. Määrä vastaa suunnilleen Ponssen Vieremän tehtaan vuosituotantoa, peräkkäin asetettuna 12 kilometrin jonoa.
Ehkä hämmästyttävintä Pekka Rajalan ennätyksessä on se, että hän on myynyt tuhat uutta metsäkonetta alle 30 vuodessa. Työvuosia on mahdollisesti jäljellä vielä lähemmäs kymmenen ja jos tahti jatkuu samana kuin viime vuosina, niin eläkkeelle jäädessä myytyjä metsäkoneita voisi olla yli 1400 kappaletta.

“Kun myydään investointihyödykkeitä, joilla asiakkaiden pitää hankkia leipänsä, niin se on erilaista kuin kuluttajatuotteiden kauppa. Jos asiakas ei pärjää, niin ei mekään pärjätä. Asiakas ja tarpeet pitää tunnistaa sekä tehdä paljon töitä. Asioita pitää katsoa molempien kantilta. Joskus kun asiakas on ollut hankkimassa sellaista konetta, joka ei ole ollut hänelle oikea, niin olen neuvonut olemaan ostamatta. Ei tässä haeta yhtä kauppaa, vaan tehdään pitkäjänteistä yhteistyötä”, kertoo Pekka Rajala.
Rajala on kotoisin Seinäjoelta ja opiskeli aikoinaan raskaan kaluston asentajaksi. Silloisen vaimonsa kanssa hän kuitenkin perusti viisi Pentik-keramiikkamyymälää. Kun Ponssen perustajan Einari Vidgrénin vaimolla oli myöskin Pentik-myymälä, tapasivat Rajala ja Vidgrén silloin tällöin Pentikin tapahtumissa.
“Pentikin myyjäpäivillä 1997 Imatran Valtionhotellissa Einari ehdotti, että lähde Ponsselle konemyyjäksi. Minähän lähdin.”
“Seinäjoella ei ollut alussa Ponssen pistettä ja minun tehtäväni oli etsiä sille paikka sekä henkilöstö huoltoon ja varaosamyyntiin. Vieremältä sain tietysti apua.”
“Vuonna 2002 sain hoitaakseni myös Jyväskylän alueen. Vuoden ajan hoidin Pohjanmaata ja Keski-Suomea, sitten muutin Laukaaseen Keski-Suomeen, ja Pohjanmaa sai jäädä. Kun aloitin, niin Pohjanmaalla oli töissä 13 Ponssea ja kun lähdin, niin koneita oli 86. Kilometrejä kertyi 80 000 vuodessa, kun hoidin aluetta Varkaudesta Kalajoelle.”
Uusi toimipiste Jyväskylään
Jyväskyläänkin piti perustaa uusi toimipiste, mutta hanke viivästyi vuoden 2008 taantuman vuoksi. Lopulta uusi piste avattiin vuonna 2013. Vanhassa pisteessä Heinälammella oli ollut töissä viisi henkilöä, nykyisin ponsselaisia on Tiituspohjan pisteessä 16.
“Asiakasyritysten koko on kasvanut. Ennen oli paljon yhden koneen tai yhden ketjun yrittäjiä. Jos oli kaksi ketjua, niin oli jo iso urakoitsija. Nykyisin urakoitsijoilla on useita kymmeniä, jopa lähemmäs sata metsäkonetta. Pienemmät urakoitsijat ovat usein isompien aliurakoitsijoita.”
Pienten urakoitsijoiden on vaikea vastata metsäyhtiöiden raportointivaatimuksiin. Rajala puhuu nykyisin urakoitsijoiden kanssa enemmän tuottavuudesta, tuntikustannuksista, aikatauluista, euroista ja urakointisopimuksista kuin tekniikasta.
“Ennen oli paljon yhden koneen tai yhden ketjun yrittäjiä. Jos oli kaksi ketjua, niin oli jo iso urakoitsija. Nykyisin urakoitsijoilla on useita kymmeniä, jopa lähemmäs sata metsäkonetta.”

“Urakoitsijat ovat monella tapaa ammattimaistuneet. Ei kukaan enää osta konetta hetken mielijohteesta, vaan asiakkaiden kanssa pidetään palavereja, joissa koneiden uusintoja suunnitellaan pitkällä aikataululla vuosiksi eteenpäin.”
Myös huoltoihin suhtaudutaan vakavammin kuin ennen. Lähes kaikki asiakkaat haluavat koneeseensa huoltosopimuksen. Vikoja ei niinkään korjata sitten kun niitä tulee, vaan niitä koetetaan ehkäistä ennakoivalla huollolla.
Metsäkymppi on ostanut 66 konetta Rajalalta
Viitasaarelainen Metsäkymppi Oy on ostanut Pekka Rajalalta vuosikymmenten varrella 66 uutta Ponssea. Rajala teki uransa alussa elämänsä toiset kaupat metsäkoneesta juuri Metsäkympin kanssa. Myös tuhannes kone meni Metsäkympille.

“Meillä on Pekan kanssa aktiivista keskustelua koko ajan. Koko konekalustoa seurataan ja pohditaan milloin on aika vaihtaa mikäkin kone. Joskus me vinkataan, joskus Pekka ehdottaa, että tietty kone kannattaisi vaihtaa. Pekka tietää huoltosopimusten ja avointen keskustelujen kautta tarkasti meidän tilanteen”, kertoo Metsäkympin yrittäjä Jarno Strandman.
“Vaikka meillä on kaikki koneet tällä hetkellä Ponsseja, ei hintaneuvottelu ole mikään muodollisuus. Välillä pitää kysyä tarjoukset myös kilpailijoilta, että nähdään ollaanko oikeassa linjassa. Joskus on kaupat olleet aivan hilkulla, kun kilpailijat ovat tehneet tosi houkuttelevan tarjouksen. Pekka on silloin pelastanut tilanteen. Mitä Pekan kanssa on sovittu, niin se on aina pitänyt. Jos joskus on ollut vaikka tilauksessa tai koneessa jokin epäselvyys, niin ikinä ei ole tarvinnut vääntää, vaan Pekka on hoitanut asian.”
Metsäkymppi on etua siitä, että kaikki kalusto on samaa merkkiä. Merkin vaihtaminen ei kuitenkaan saa olla mahdoton ajatus. Hyvä huolto ja varaosapalvelu ovat Strandmanin mukaan Ponssen ehdoton valtti. Viitasaarelta muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen Pihtiputaalla sijaitsee Ponssen sopimushuoltaja Konehuolto Pasanen Oy eikä Jyväskylänkään piste ole kaukana. Hätätilanteessa osia voi hakea puolentoista tunnin ajomatkan päästä Iisalmen keskusvarastosta.
Metsäkympillä on 24 omaa metsäkonetta ja 12 alihankkijoiden konetta jatkuvasti töissä. Lisäksi parilla kaivinkoneella tehdään maanmuokkausta ja omia lavettiautoja on neljä. Konserniin kuuluu myös kaksi muuta yhtiötä, joista toinen myy käytettyjä kuorma-autoja ja toisessa tytäryhtiössä on viisi puutavaraautoa sekä kolme maansiirtoautoa. Koko konsernissa on 73 omaa työntekijää ja liikevaihto on 21 miljoonaa euroa. Asiakkaita ovat Stora Enso, Keitele Forest, Harvestia, Metsähallitus, FH-Energia ja kuljetuspuolella myös Metsä Group.

“Olen ollut Pekan kanssa tekemisissä vuodesta 2008 alkaen. Pekan kanssa jutellaan myös alasta yleisesti, mutta hän ei koskaan juoruile toisten urakoitsijoiden asioista. Välillä väitelläänkin. Meillä on puolin ja toisin sellaista hyvähenkistä kiusoittelua, kun väännetään esimerkiksi hinnoista”, sanoo Strandman.
“Vielä 10 vuotta töitä”
Pekka Rajala on nyt 57-vuotias, mutta työt maittavat. Keski-Suomessa on poikkeuksellisen isoja urakoitsijoita, jotka ovat Rajalan tuttuja ja asiakkaita.
“Voisin vielä vetää kymmenen vuotta. Miksi en? Ei minusta ole jäämään pihaan kiviä potkimaan. Tykkään työstäni ja olla asiakkaiden kanssa. Jos myyn vuodessa vajaat 50 konetta, niin vielä ehtisin myydä 400–500 uutta metsäkonetta.”
